Oma vai vuokrattu toimitila?

Kumpi on järkevämpää – oma toimitila vai toimitilan vuokraaminen? Se, kumpi on sinun yrityksesi ratkaisu, on omissa käsissäsi. Tässä blogikirjoituksessa tarkastellaan aihetta eri näkökulmista.

Jokaisen yrittäjän eteen tulee vaihe, jolloin oman yritystoiminnan kehittymisen vuoksi täytyy pohtia tila-asioita entistä vakavammin. Tämä on luonteva steppi yrityksen kehityskaaressa, sillä yrityksen näkymiä täytyy luodata säännöllisesti sekin silmällä pitäen, että yritystoiminnalla on myös fasiliteettien puolesta edellytykset nousta seuraavalle tasolle.

Kotikonttori voi käydä ahtaaksi, kun yrityksellä alkaa olla vähänkin merkittävämpää liiketoimintaa. Lisäksi yrittäjät haaveilevat usein kasvusta, joku jopa muidenkin työllistämisestä. Ja koska yrittäminen on lähtenyt hyvin liikkeelle, moni haluaa yrittää entistä vakavammin ja suuremmassa toimintaympäristössä.

Otollisessa tilanteessa aletaankin usein harkita yritykselle ihan oikeaa toimitilaa. Siis sellaista kiinteistöä, jonka julkisivuun asennetaan yrityksesi valokyltti – tai ainakin ikkunaan tai useampaan vähintään teippaus. Yrityksen toimitiloihin liittyen tullaankin tietyssä mielessä vedenjakajalle, sillä on suuren päätöksen paikka. Tarvitseeko yritys välttämättä oman kiinteistön, jossa sen toimitilat sijaitsevat vai riittääkö aivan hyvin, että vuokraa yritystoimintaa varten toimitilat?

Lisää neliöitä yrityksen kasvun tueksi. Monipuoliset toimitilat ja hyvät lisäpalvelut mahdollistavat tehokkaan liiketoiminnan. Blogikirjoitus jatkuu kuvan alla.

Yrityksen omistama kiinteistö

Yrityksen omistamassa kiinteistössä on puolensa. Jos kiinteistö on esimerkiksi sen verran suuri tai muuten sellainen, että omalle yritykselle varattujen tilojen lisäksi kiinteistöön mahtuu myös muita yrityksiä ja toimijoita, oman kiinteistön tiloja voi vuokrata eteenpäin ja saada näin säännöllistä kassavirtaa vuokratulojen muodossa.

Ja jos omaa hyvää kiinteistösilmää, niin voi ajatella oman kiinteistön sijoituksena, jonka arvo nousee tulevaisuudessa. Tietysti tähän tarvitaan rouva Fortunaakin, sillä kaupunkikehitykseen tuskin kenelläkään on takuuvarmaa lasipalloa. Aiemmin hieman aliarvostettu kaupunginosa voi nousta kaikista trendikkäimmäksi ja halutuimmaksi paikaksi – ja tietysti myös päinvastoin.

Hyvien vuokralaisten etsiminen voi kuitenkin olla vaikeaa. Varsinkin, jos tulee kaupungin yrityselämään uutena toimijana, eikä ole vielä integroitunut seudun yrityskentälle. Huomionarvoista on sekin, että tilojen hallinnoiminenkin vie aikaa, sillä vuokranantajana toimiminen tuo paljon myös vastuita. Ei enää riitä, että huolehdit oman yrityksesi tiloista, vaan sinun täytyy vastata vuokralaisten tarpeisiin eri näköisissä vuokranantajan vastuuseen liittyvissä yhteyksissä.

Toisekseen oma kiinteistö vaatii yritykseltä myös rutkasti pääomaa. Kasvuvauhdissa olevalle pk-yritykselle kertasatsaus voikin olla turhan suuri, kun yrityksen palveluiden ja tuotteiden kysynnän kasvun mahdollistamana viivan alle on jäänyt sen verran plussaa, että panostuksia tarvittaisiin myös yrityksen tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen sekä esimerkiksi rekrytointeihin.

Kolmanneksi kannattaa katsoa sen verran horisonttiin, että huomioi myös tulevaisuuden ja mahdollisesti muuttuvan markkinatilanteen. Kannattaako omaa yritystoimintaa ikään kuin sementoida tiettyyn lokaatioon, jos esimerkiksi viiden vuoden kuluttua oman toimialan markkinat ovat muuttuneet niinkin radikaalisesti, että sijaintia haluttaisiin syystä tai toisesta muuttaa.

Tietysti oman kiinteistön voi myydä tai vuokrata eteenpäin ja sijoittaa saadut varat uusiin toimitiloihin. Mutta kaikesta huolimatta omien tilojen myyminen tai vuokraaminen itse voi olla työläs, jopa hidas prosessi ja tänä aikana saattaa menettää potentiaalisen asemansa markkinoiden murroksessa.

Elastisuutta vuokralaisena

Yrityksen mahdollisuus reagoida nopeasti ja mukautua muuttuviin olosuhteisiin voidaan luontevasti nähdä kilpailuetuna. Toimitilojen vuokraaminen saattaa sinunkin yrityksesi tapauksessa olla se kätevämpi ja turvallisempi valinta, sillä aika harvalla pk-yrityksellä on lopulta suoranainen tarve omistaa yrityksen toimitiloja – toimialasta toki hieman riippuen.

Vuokratuista toimitiloista on useimmiten paljon vikkelämpää siirtyä uuteen osoitteeseen ja yleensäkin monipuolisempiin tiloihin. Nimittäin sellainenkin on mahdollista, että pienehkö toimistotila ei enää riitäkään, vaan tarvitaan monitilatoimistoa tai trendikkäästi sanottuna hybriditilaa, joka voi koostua vaikkapa toimistotilan, tuotantotilan, myymälä/liiketilan ja varastotilan yhdistelmästä.

Se voi olla aivan hyvin myös kombitila – suurempi kokonaisuus, jossa on tiloja erityistä keskittymistä vaativille työtehtäville, puhelintila, pienryhmä- ja tiimityöskentelyyn pyhitetty tila, neuvottelutila, taukohuone tai miksei yrityksen henkilöstön oma kuntosali.

Yritystoiminta vaatii toimitiloilta myös monipuolisuutta. Blogikirjoitus jatkuu kuvan alla.

Vuokralla olo tuokin tietyssä mielessä elastisuutta toimintaan yrityksen tulevaisuutta silmällä pitäen, sillä toimitilat on helppo vaihtaa entistä suurempiin muutaman vuoden päästä – tai miksei myös pienempiin.

Usein hyvältä toimitilojen vuokraamiseen erikoistuneelta asiantuntijalta saa toimitilojen lisäksi myös kokonaispalvelun tai vähintään varteenotettavia lisäpalveluita, joiden ansiosta yrityksen arjen pyörittäminen sujuu huomattavasti helpommin. Joskus tarvittavien lisäpalveluiden erikseen paketoiminen itsenäisesti voi muodostua a) hankalaksi hallinnoida, b) kalliiksi tai c) kohtuuttomasti resursseja syöväksi.

Toimitiloja voidaan myös joutua muokkaamaan yritystoimintaasi paremmin sopivaksi matkan varrellakin. Joustavan vuokranantajan kanssa on helppo toteuttaa tarvittavia tilamuokkauksia yrityksesi tarpeisiin toiminnan kehittymisen mukaan.

Lisää asiaa toimitiloista

Toimitilan vuokraaminen saattaa olla yrityksellesi ajankohtaista, joten halutessasi voit tutustua aiempiin blogikirjoituksiin. Niistä löydät toimitiloihin liittyviä muita hyödyllisiä näkökulmia.

Toimitilan vuokraamisen vaiheet – kuinka edetä asiassa

Tuotantotilojen valinnan ABC

Vinkit toimistotilan vuokraajalle

Muistilista halli- ja varastotilan vuokraamiseen

Asiaa toimitilojen joustavuudesta

Yrityksen osoitteenmuutos

Lataa ilmainen toimitilan vuokraajan opas

Sijaintivaihtoehdoksi Teollisuustie?

Oulun kaupunginosista toimitilan yritystoimintaa varten voi vuokrata esimerkiksi Haukiputaalta. Varsinainen yrityskeskittymä löytyy Teollisuustieltä Ukonkaivoksen teollisuusalueella, jonne on näppärä poiketa moottoritieltä tutustumiskäynnille. Siellä on monipuolisia tilavaihtoehtoja sinunkin yrityksellesi.

Keskustan palvelut, lentokenttä ja satamayhteydetkin ovat myös sujuvien etäisyyksien päässä. Teollisuustiellä ja sen läheisyydessä on tarjolla myös muita yrityksen liiketoiminnan pyörittämisen kannalta keskeisiä palveluita.

Teollisuustielle on kehittynyt lisäksi monipuolinen ja innovatiivinen yritysten rypäs, joka tarjoaa luontevasti synergiaetuja. Samassa kiinteistössä toimivan naapuriyrityksen kanssa voi löytyä molempien asiakkaita kiinnostava yhteispalvelu.

Teollisuustien mahdollisuuksista saat helposti lisätietoja toimitilojen vuokraamisen ammattilaisilta, Potentialin Aarnolta ja Päiviltä.


Teollisuustie Haukiputaalla tarjoaa varteenotettavan sijaintivaihtoehdon. Kiinteistöön on keskittynyt runsaasti eri alojen toimijoita, joten yrityskeskittymä tukee synergiamahdollisuuksia. Käytössä on myös muun muassa aulapalvelut, henkilöstöravintola ja runsaasti pysäköintitilaa. Blogikirjoitus jatkuu kuvan jälkeen.

Käy katsomassa, millaisia yrityksiä toimitiloissamme on

Potentialin toimitilavalikoimaa on tarjolla 15–4000 neliömetrin välillä, joten toimitilaa tarvitseville vuokralaisille on tarjolla monipuolisia vaihtoehtoja tilojen puolesta: pienimmillään yksittäisiä työhuoneita, suurimmillaan jopa tuhansien neliöiden suuruisia kokonaisuuksia, jotka pitävät sisällään erilaisia tiloja. Lisäksi Potential myös myy toimitiloja, joten omatkin toimitilat on mahdollista hankkia yritystoiminnalle Potentialin kautta. Ota yhteyttä toimitilojen ammattilaisiin Aarnoon ja Päiviin.

Millaista sitten on olla vuokralla hallinnoimissamme toimitiloissamme? Siitä parhaiten osaavat kertoa tietenkin vuokralaisemme, jotka edustavat eri toimialojen yrityksiä. Toivomme, että saat ideoita niistä harkitessasi omalle yrityksellesi, organisaatiollesi tai yhdistyksellesi sopivaa toimitilaa. Piipahda myös YouTube-kanavallamme, sieltä löydät vuokralaisistamme videoesittelyjämme.

Tutustu joihinkin vuokralaisistamme täällä

Tästä pääset YouTube-kanavallemme

Potential – näistä meidät tunnetaan

Monipuolinen valikoima
Toimitilavaihtoehtoja niin yksittäiselle asiantuntijalle kuin suuryritykselle. Valitse 15–4000 m²:n väliltä. Tiloja löytyy laidasta laitaan: tuotantotiloja, toimistohuoneita, liiketiloja, varastoja ja hallitiloja.

Joustava ja kuunteleva
Asiakkaan eli vuokralaisen toiveet ja tarpeet otetaan huomioon. Tiloja muokataan tarpeen mukaan ennen muuttoa ja vuokrasuhteen aikana. Avullamme arjen asiat järjestyvät.

Toimitilojen sijainti
Toimitilamme sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella, jolloin logistiikka toimii, liikkuminen on sujuvaa ja pysäköintitilaa löytyy. Ikkunoista näkyy muutakin kuin viereinen rakennus. Silti Oulun keskusta on riittävän lähellä.

Houkuttelevat lisäpalvelut
Toimitilojen yhteydestä tai niiden läheisyydestä löytyy monia yritysten tarvitsemia palveluita. Kohteesta riippuen tarjolla on monia lisäpalveluita, kuten kokoustiloja, vartiointi- ja aulapalveluita ja ravintolapalveluita.

Synergiaetuja
Tiloissamme toimii monenlaisia yrityksiä. Monipuolinen ja innovatiivinen yritysverkosto tarjoaa erinomaisen kasvualustan ja hyviä yhteistyömahdollisuuksia. Menesty hyvässä yhteisössä!

Henkilökohtainen tatsi
Organisaatiomme on pieni, joten meiltä saa henkilökohtaista palvelua. Aarno ja Päivi ovat helposti lähestyttäviä ihmisiä, jotka välittävät vuokralaisistaan ja auttavat mielellään kaikissa toimitilahaasteissa.

Potentialin kautta

  • Tuotantotiloja
  • Toimistotiloja
  • Yhdistelmä- ja monitiloja
  • Liiketiloja
  • Varastotiloja
  • Kombitiloja
  • Myytäviä toimitiloja

Kaikki vapaat toimitilamme

P.S. Lämmin kiitoksemme, että luit blogikirjoituksemme. Toivomme, että siitä oli apua toimitilan vuokraukseen tai ostamiseen liittyen.

Ota yhteyttä Lataa vuokraajan opas

Sivuston toteutus: