Toimitilan vuokrasopimus – vuoropuhelua vuokranantajan kanssa

Katso toimitilan vuokrasopimus ja älä syynää siinä pelkkää maksettavaa neliöhintaa. Puntaroi ennen muuta huolellisesti kokonaispalvelua.

Toimitilan vuokrasopimus on tärkeä dokumentti, mutta sitä silmäillessä on hyvä miettiä tarjolla olevaa kokonaisuutta. Sen sijaan, että tuijottaisi pelkästään neliöhintaa, tulisi keskittyä uutta toimitilaa miettiessä myös siihen, millaista palvelua saat vuokranantajalta. Joudutko esimerkiksi odottamaan kohtuuttoman pitkään, että arjen asiasi hoituu vai reagoiko hän jouhevasti asiaasi. 

Jos olet jo harkintavaiheessa eri toimitilavaihtoehtojen suhteen – tai käsissäsi on peräti jo tarjoukset esimerkiksi kolmesta erilaista kandidaatista ja toimitiloilla on eri vuokranantajat, kannattaa arvioida huolellisesti sitä, mitä itse asiassa missäkin (toimitilojen vuokrasopimus) on konkreettisesti yrityksellesi tarjolla. Joidenkin tilojen yhteydessä ei ole läheskään tarvittavaa määrää muun muassa pysäköintitilaa tai lounasmahdollisuudet ovat melkein olemattomat.

Toimitilan vuokrasopimus on vuokralaiselle tärkeä dokumentti. Toimitilan aulatila, jossa kaksi ihmistä keskustelemassa.
Toimitilan vuokrasopimus: moni valitsee vuokranantajan, jonka kanssa vuoropuhelu toimii luontevasti.

Pelkän neliöhinnan tuijottaminen voi johdattaakin pahasti harhaan, joten on hyvä tutkailla kokonaisuutta mahdollisimman analyyttisesti. Toimitilan lisäksi tarjolla saattaa olla esimerkiksi sellaisia lisäpalveluita, joita ei missään nimessä kannata sivuuttaa olan kohautuksella. Entäpä tämä olennainen asia: joustavatko toimitilat yrityksen liiketoiminnan tarpeisiin järkevällä tavalla?

Tutustu joihinkin vuokralaisiin ja heidän mietteisiin meistä tarkemmin 

Toimitilan vuokrasopimus: joustaako nykyinen vuokranantaja muokkauksissa?

On kerta kaikkiaan valtava etu, että tulevaa yrityksen toimitilaa on mahdollista räätälöidä joustavasti omaan liiketoimintaan paremmin sopivalla tavalla. Vaikkapa toimitilan oviaukkoja voidaan joutua suurentamaan tai pienentämään, etenkin siinä tapauksessa, jos kyseessä on liike-, myymälä-, tuotanto- tai varastotila tai yhdistelmätila, monitilatoimisto ja hybriditila.

Joustavuus tällaisissa keskeisissä asioissa on yleensä signaali hyvästä vuokranantajasta. Mikäli vuorovaikutus toimii muutenkin luontevasti heti alusta lähtien, arki neuvottelukykyisen vuokranantajan kanssa tulee olemaan todennäköisesti paljon sujuvampaa kuin yhteydenpito raskasliikkeiseen suuren vuokratoimijaan. Tällaisessa organisaatiossa pienempi yritys jää helposti vaille huomiota. Jälkimmäisestä ei välttämättä saa kovinkaan helposti edes sitä omaa yhteyshenkilöä kiinni – jos sellaista on ylipäätään edes nimetty yrityksellesi. 

Toimitilan vuokrasopimus: yrityksen digitaalisesti sisustettu yhdistelmätila, jossa erilaisia työpisteitä niin itsenäisen kuin tiimitöiden tekemiseen sekä taukoiluun.
Yrityksen on hyvä ottaa myös huomioon, että toimitiloissa on varaa kasvulle. On helpompi visioida tulevaisuutta, kun toimitilat tukevat kehittymistä. Vältät turhan muuttosirkuksenkin.

Kevyemmässä organisaatiossa saat mitä luultavimmin parempaa palvelua, sillä tällainen vuokranantaja on usein aidosti kiinnostunut vuokralaisestaan ja hänen päivittäisen yritystoiminnan sujumisesta toimitiloissa. Hänellä on aikaa myös yrityksellesi aivan eri tavalla kuin kasvottomissa toimitilajäteissä.

Näistä edellä kerrotuista merkeistä voi päätellä, että vuokranantaja on aidosti valmis palvelemaan yritystäsi toimitila-asiassa ja haluaa tarjota liiketoiminnallesi aina parhaiten sopivat puitteet. Ja nimenomaan sellaisen tilan, mikä tukee menestysmahdollisuuksia. Toimitilan vuokrasopimus onkin usein tällaisessa ideaalitilanteessa enää allekirjoitusta vaille valmis.

Toimitilan vuokrasopimus, katso kuvat ja vuokraa toimitila

Muutaman hengen digitaalisesti sisustettu toimitila/työhuone. Seinän vierustalla kalustetut työpisteet, ikkunan vieressä punainen kangassohva. Lattialla pehmeä matto.
Toimistotilaksi itsenäiselle yrittäjälle tai muutaman hengen asiantuntijayritykselle voi riittää jopa ihan yksittäinen työhuone.
Esimerkki digitaalisesti stailatusta yrityksen aulatilasta.
Kymmeniä ihmisiä työllistävä yritys tarvitsee usein suuremman toimistotilaratkaisun. Kuvassa digitaalisesti stailattu yhdistelmätila.
Ilmakuva lintuperspektiivistä alkusyksystä. Suuri toimitilakeskittymä ja kiinteistö Haukiputaan Teollisuustiellä. Ympärillä metsää ja ja tieverkostoa.
Jos yrityksellä on omaa tuotantoa, vaaditaan tehokkaat ja monipuoliset tuotantotilat hyvien kulkuyhteyksien varrelta. Haukiputaan Teollisuustiellä on yritysten keskittymä ja tuotantotiloja yllin kyllin.
Toimitilan vuokrasopimus: koiraharrastamiseen tarkoitettu toimitila, jossa turvallinen vihreä tekonurmialusta ja harjoitusesteitä ja muita elementtejä koirille.
On toimialoja, joissa perinteinen kivijalkamyymälä tai erikoisliike tai toiminnallinen tila on yhä oivallinen valinta ja saa asiakkaat liikkeelle.
Alakulmasta otettu kuva suuresta varastosta, joka on hyllytetty täyteen myyntiartikkeleita.
Varastotilat ovat kysyttäjä tänäkin päivänä – esimerkiksi verkkokaupan tuotteille tai vaikkapa palvelintilaksi. Lisäksi ne soveltuvat muun muassa yritykselle, jonka pitää säilyttää tuotantovälineitä, laitteita, kalustoa, raaka-aineita tai sesonkituotteita.

Helposti pieniä muutoksia

On siis tärkeä seikka, että toimitila muokkautuu tarpeisiisi. Mikäli toimitilat eivät ole uudenkarheat tai tilat ovat jo selvästi vanhemmat, saattaa niissä olla pientä viilattavaa tai laitettavaa. Tämä on aivan tavallista, sillä missä tahansa tilassa syntyy luonnollista pintojen kulumaa, kun tila on aktiivisessa käytössä.

Jos tilat siis vaikuttavat muuten yritykselle sopivilta, pienistä muutostarpeista ei tarvitse huolestua. Ennen yrityksen muuttoa toimitilaan kannattaa kysyä rohkeasti toimitiloja vuokraavalta yritykseltä, suostuisiko vuokranantaja tekemään muutoksia tai tulemaan ainakin vastaan kustannuksissa. Yrittäjä voi omalta kohdalta vastineeksi ehdottaa vaikka sitoutumista pitempään vuokra-aikaan.

Ei muuten ole ihan samantekevää, millaiset yrityksen toimitilat ovat. Työntekijät arvostavat viihtyisyyttä ja asiakkaat sekä sidosryhmät mukavaa tunnelmaa. Toimitilat voidaan nähdä jopa tänä päivänä helpostikin niin työntekijöiden (rekrytointi ja työnantajamielikuva) kuin asiakkaiden ja sidosryhmienkin keskuudessa jopa huomattavana kilpailuetuna. Toimitilojen helppo saavutettavuus on merkittävä tekijä!

Toimitilan vuokrasopimus: laadukkaassa henkilöstöravintolassa ihmisiä lounastauolla. Iloisia ilmeitä ja keskustelua. Osa hakemassa linjastolta ruokaa.
Mikäli yritys haluaa kilpailla huippuosaajista ja olla ylipäätään varteenotettava työnantaja työnhakijoiden silmissä – myös toimitiloihin liittyvät asiat on ajateltava kuluvalla vuosikymmenellä uudella tavalla.

Mistä tietää, että toimitilavalinta on onnistunut

  1. Tuottavuus on parempi
  2. Tilat ovat toimivia
  3. Kaikki viihtyvät, tunnelma kohdallaan
  4. Hyvät tulokset työhyvinvointikyselyissä
  5. Vähemmän sairauspoissaoloja
  6. Spontaani ja positiivinen palaute tiloista asiakkailta ja sidosryhmiltä

Vaihtoehtoja on runsaasti, kysy toimitilojen asiantuntijoiltamme

Potential tunnetaan joustavana vuokranantajana, sillä kanssamme aktiivinen vuoropuhelu toimii, joten voit keskustella muun muassa toimitilan muokkauksista sinun yrityksesi liiketoiminnan tarpeisiin. Olemme muutenkin ylipäätään kiinnostuneita siitä, mitä vuokralaisillemme kuuluu, ja pyrimme tekemään tiloissamme toimivien yritysten arjen mahdollisimman sujuvaksi.

Oulun seudun kokeneen toimitila-asiantuntijan toimitilatarjonta kattaa tällä hetkellä muokattavia toimitiloja yrityksille ja muille organisaatioille. Voit vuokrata kauttamme pienimmillään jopa yhden toimistohuoneen. Tuemme siis mielellämme aloittelevia yrittäjiä yrityksen alkuvaiheessa ja kenties siinä ihan ensimmäisessä toimitilavalinnassa.

Voit ottaa yrityksesi toimitilojen sijaintipaikaksi esimerkiksi Haukiputaan, Oulunsalon, Kiimingin tai Yli-Iin, sillä ne kaikki voivat soveltua erinomaisesti organisaatiosi sijaintipaikoiksi juuri toimitilojen näkökulmasta. 

Oletko ajattelut lokaatiota siitä näkökulmasta, että yrityksen toimitilojen on mahdollista sijaita aivan hyvin sijaita keskusta-alueen ulkopuolella: näin säästät luontevasti vuokrassa ja helpotat samalla niin henkilöstön, asiakkaiden kuin sidosryhmienkin kulkemista paikan päälle.

Myös myytäviä toimitiloja

Vapaina olevissa tiloissa tarjolla on toimistotiloja, liike- ja myymälätiloja, tuotantotiloja ja varastotiloja sekä niiden yhdistelmiä, toisin sanoen monitiloja. Toimitilavalikoimastamme pääset valitsemaan yksittäisistä työhuoneista ja laajoista yhdistelmätiloista. Toimitiloja järjestyy kauttamme myös joustavasti lisää yritystoiminnan mahdollisesti kasvaessa.

Potential palvelee myös suuria yrityksiä. Suurimmillaan kauttamme vuokrattava toimitila voi olla useiden satojen neliömetrien suuruinen tilakokonaisuus tai jopa sitäkin suurempi. Olemme vuokranantajana ja tilojen hallinnoijana mahdollisimman joustava, toimitiloihimme on siten helposti yhdistettävissä myös tuotanto-, halli- tai varastotilaa. Kannattaa myös huomata, että me myös myymme toimitiloja. Näistä vaihtoehdoista kannattaa kysyä suoraan meiltä.

Kaikki vapaat toimitilamme

Tutustu tarkemmin Potentialin tarjoamiin

  • Tuotantotiloihin
  • Toimistotiloihin
  • Yhdistelmä- ja monitiloihin
  • Liiketiloihin
  • Varastotiloihin
  • Kombitiloihin
  • Myytäviin toimitiloihin

Asiaa myös näissä blogiartikkeleissa

Toimitilan vuokraaminen tai miksei myös ostaminen voi olla yrityksellesi tai organisaatiollesi ajankohtaista. Lukaise muun muassa oheiset blogiartikkelimme, niissäkin voi olla yrityksesi kannalta toimitilojen vuokraamiseen liittyviä hyödyllisiä vinkkejä.

Oma vai vuokrattu toimitila

Millainen on hyvä vuokranantaja

Toimitilan vuokraamisen vaiheet

Hybridityö, millaiset toimitilat sen tueksi?

Toimitilan vuokrasopimus, hyödynnä ilmaista toimitilan vuokraajan opasta

Aika monessa yrityksen toimisto-, tuotanto-, liike-, varasto- tai yhdistelmätilassa työskennellään ainakin kahdeksan tuntia. On olennaista kiinnittää huomiota, millainen toimitila on, Voit ladata käyttöösi veloituksettoman Toimitilan vuokraajan oppaan (PDF-tiedosto). Se auttaa sopivan toimitilan valinnassa – mukana myös näppärä muuttajan muistilista yrittäjälle!

Toimitilan vuokraajan opas, sisältö

1. Viihtyvyyttä ja tuottavuutta
2. Valitse asiantuntija kartoitukseen
3. Toimitilatyyppejä
4. Onko sijainti keskustassa oikeasti tärkeää?
5. Toimitilojen joustavuudesta ja muokattavuudesta
6. Potential – toimitilaa tarpeesi mukaan
7. Muuttajan muistilista

Jos et löydä tästä oppaastamme tietoa juuri sinun yrityksesi toimitilojen vuokraamiseen tai ostamiseen liittyvään tilanteeseen, otathan yhteyttä asiantunteviin ammattilaisiimme.

Potential on LinkedInissä

Olemme Instagramissa

Katso vuokralaisesittelyjämme YouTube-kanavallamme

Löydät meidät myös Facebookissa

Kiitämme sinua siitä, että luit tämän blogikirjoituksemme. Oliko se mahdollisesti ensimmäinen tällä sivulla lukemasi? Toivottavasti siitä oli apua puntaroidessa toimitilavaihtoehtoja omalle yritykselle tai organisaatiolle. Muista myös muut blogikirjoituksemme.

Ota yhteyttä Lataa vuokraajan opas

Sivuston toteutus: