Liikehuoneiston vuokrasopimus, poimi vinkkimme

Toimitilan vuokrasopimuksen allekirjoittaminen omaa yritystoimintaa varten on tietyllä tavalla aina juhlava hetki. Liikehuoneiston vuokrasopimus – mitä ottaa huomioon?

Liikehuoneiston vuokrasopimus on yrittäjälle tärkeä etappi yrityksen liiketoiminnan kehittämisessä. Moni on saattanut aloittaa yrityksen pyörittämisen oman kotinsa työhuoneesta ja suhtautunut yrityksen kasvupotentiaaliin maltillisesti.

Parin vuoden aikajänteellä kaupparekisteriin merkinnästä yrityksen tilanne saattaa olla jo sellainen, että tarvitaan niin sanotusti lisäkäsiä ja yrittäjällä on mahdollisuus itsensä työllistämisen lisäksi tarjota työpaikkoja myös muille. Samassa yhteydessä tulee ajankohtaiseksi ”oikeiden” toimitilojen vuokraaminen yritykselle.

Polut yrittäjäksi ovat elämässämme modernissa maailmassa moninaiset: alun perin itsensä työllistämisestä tai kevytyrittäjyydestä lähteneestä yritystoiminnasta onkin muotoutunut sen verran suurta liiketoimintaa, että tarvitaan lisää työvoimaa. Osakeyhtiönkin on voinut perustaa jo puolentoista vuoden ajan ilman osakepääomaa – aiemminhan siihen vaadittiin sitä 2500 euron edestä.


Liikehuoneiston vuokrasopimus voi tarkoittaa yksityisyrittäjälle käytännössä esimerkiksi kuvassa näkyvän työhuoneen vuokraamista, jonka voi sisustaa mieleisekseen.

liikehuoneiston vuokrasopimus: valitse oikean kokoinen tila
Suurempi toimitila takaa neliöiden riittämisen myös yrityksen toiminnan kasvaessa.

Pohdittavaksi: liikehuoneiston vuokrasopimus

Kun annat jo valmiiksi hyvät ennakkotiedot yrityksesi tarpeista, kokenut vuokranantaja osaa kartoittaa hyviä vaihtoehtoja, joista yrityksesi on helppo tehdä valinta. Lopullinen päätöksen tekeminen on vieläkin helpompaa, kun käyt katsomassa toimitilaa paikan päällä: samalla voit kiinnittää huomiota tärkeisiin yksityiskohtiin ja kysyä mielessä pyöriviä kysymyksiä suoraan toimitilan vuokraajalta.

Pohdi ainakin näitä, kun liikehuoneiston vuokrasopimus on ajankohtainen:

  • Millainen on toimitilan vuokra-aika – mille aikavälille tarvitset tiloja?
  • Mitä palveluita vuokrasopimus pitää sisällään + mahdolliset lisäpalvelut
  • Millainen on toimitilan irtisanomisaika?
  • Voiko tiloja räätälöidä joustavasti yritystoiminnallesi sopivaksi?
  • Onko vuokranantaja valmis tekemään pientä pintaremonttia?
  • Löytyykö toimitilan yhteydestä/lähistöltä autopaikkoja/pysäköintitilaa?
  • Onko lähistölle tulossa suuria remontteja?
  • Millaiset kulkuyhteydet tiloihin on?
  • Mihin käyttötarkoitukseen tilaa tarvitset?
  • Arvioi, kuinka kauan toimitilat vastaavat tarpeitasi? Onko viisasta ottaa aluksi pienemmät tilat ja vuokrata myöhemmin suuremmat?
  • Tarvitsetko kylmää tai lämmintä varastotilaa vai sekä että?
  • Tarvitsetko vuokrattavan toimitilan yhteyteen muita tiloja (toimisto-, liike-, tuotanto- ja aputilat)?

Neuvotteluhuoneessa on valkoinen pöytä ja tuoleja sen ympärillä (tämän blogikirjoituksen aihe: liikehuoneiston vuokrasopimus).
Erillinen taukotila tukee henkilöstön viihtymistä usein osana nykyaikaista monitilatoimistoa tai tuotantotilaa.

Liikehuoneiston vuokrasopimus tekeillä? Haukiputaan Teollisuustiellä sijaitseva henkilöstöravintolan asiakaspalvelupiste, jossa ravintolayrityksen henkilö työskentelee maksupäätteellä.
Toimitilan vuokraaminen on mieleenpainuva hetki yrittäjyyden polulla.

Liikehuoneiston vuokrasopimus. Suunnitteletko toimitilan vuokraamista? Tarvittaessa voit kysyä lisää toimitiloihin erikoistuneilta Potentialin ystävällisiltä ammattilaisilta Päiviltä ja Aarnolta.

Harkinnan arvoinen sijainti & liikehuoneiston vuokrasopimus

Potential Toimitilat Oy:llä on vuokrattuna tällä hetkellä toimitiloja suunnilleen 35 000 neliömetrin edestä. Toimitilavalikoimaa on 15–4000 neliömetrin välillä, joten toimitilaa tarvitseville vuokralaisille on tarjolla monipuolisia vaihtoehtoja tilojen puolesta: pienimmillään yksittäisiä työhuoneita, suurimmillaan jopa tuhansien neliöiden suuruisia kokonaisuuksia, jotka pitävät sisällään erilaisia tiloja. Vapaita toimitilojamme voit katsella täällä.

Oulun kaupunginosista liikehuoneiston yritystoimintaa varten voi vuokrata esimerkiksi Haukiputaalta. Todellinen yritysten keskittymä sijaitsee Teollisuustiellä Ukonkaivoksen teollisuusalueella, jonne on näppärä poiketa moottoritieltä esimerkiksi liikehuoneiston vuokraamista varten tutustumiskäynnille. Oulun keskustan palvelut, lentokenttä ja satamayhteydetkin ovat myös sujuvien etäisyyksien päässä. Teollisuustiellä ja sen läheisyydessä on tarjolla myös muita yrityksen liiketoiminnan pyörittämisen kannalta keskeisiä palveluita. Ja Haukiputaan keskusta taas on ihan vieressä.

Teollisuustielle on kehittynyt myös monipuolinen ja innovatiivinen yritysten rypäs, joka tarjoaa luontevasti synergiaetuja. Samassa kiinteistössä toimivan naapuriyrityksen kanssa voi löytyä molempien asiakkaita kiinnostava yhteispalvelu, joka tarjoaa vastustamattoman yhdistelmän. Liikenneyhteydet Teolllisuustielle ovat jatkuvasti parantuneet kuluvankin vuoden aikana, sillä Pohjantien parannusurakka kokonaisuutena etenee hiljalleen kohti valmistumista.

Käy katsomassa, millaisia yrityksiä toimitiloissamme on

Millaista sitten on olla vuokralla hallinnoimissamme toimitiloissamme? Siitä parhaiten osaavat kertoa tietenkin vuokralaisemme, jotka edustavat eri toimialojen yrityksiä. Erilaiset toimitilavaihtoehtomme mahdollistavat monipuolisen yritystoiminnan ja sen kehittämisen – joustavasti myös tilojen puolesta.

Täällä voit tutustua tarkemmin vuokralaisiimme, heidän liiketoimintaansa ja toimitiloihinsa. Toivomme, että saat ideoita niistä harkitessasi omalle yrityksellesi, organisaatiollesi tai yhdistyksellesi sopivaa toimitilaa. Piipahda myös YouTube-kanavallamme, sieltä löydät vuokralaisistamme videoesittelyjä.

Liikehuoneiston vuokrasopimus – meillä on tarjolla varastotiloja, liike- ja myymälätiloja, tuotantotiloja, toimistotiloja ja näiden yhdistelmätiloja!

Tutustu joihinkin vuokralaisistamme täällä

Vapaita toimitilojamme voit katsella täällä

Tästä pääset YouTube-kanavallemme

Potential – näistä meidät tunnetaan

Monipuolinen valikoima

Toimitilavaihtoehtoja niin yksittäiselle asiantuntijalle kuin suuryritykselle. Valitse 15–4000 m²:n väliltä. Tiloja löytyy laidasta laitaan: tuotantotiloja, toimistohuoneita, liiketiloja, varastoja ja hallitiloja.

Joustava ja kuunteleva

Asiakkaan eli vuokralaisen toiveet ja tarpeet otetaan huomioon. Tiloja muokataan tarpeen mukaan ennen muuttoa ja vuokrasuhteen aikana. Avullamme arjen asiat järjestyvät.

Toimitilojen sijainti

Toimitilamme sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella, jolloin logistiikka toimii, liikkuminen on sujuvaa ja pysäköintitilaa löytyy. Ikkunoista näkyy muutakin kuin viereinen rakennus. Silti Oulun keskusta on riittävän lähellä.

Houkuttelevat lisäpalvelut

Toimitilojen yhteydestä tai niiden läheisyydestä löytyy monia yritysten tarvitsemia palveluita. Kohteesta riippuen tarjolla on monia lisäpalveluita, kuten kokoustiloja, vartiointi- ja aulapalveluita ja ravintolapalveluita.

Synergiaetuja

Tiloissamme toimii monenlaisia yrityksiä. Monipuolinen ja innovatiivinen yritysverkosto tarjoaa erinomaisen kasvualustan ja hyviä yhteistyömahdollisuuksia. Menesty hyvässä yhteisössä!

Henkilökohtainen tatsi

Organisaatiomme on pieni, joten meiltä saa henkilökohtaista palvelua. Aarno ja Päivi ovat helposti lähestyttäviä ihmisiä, jotka välittävät vuokralaisistaan ja auttavat mielellään kaikissa toimitilahaasteissa.


Potentialin kautta

• Tuotantotiloja
• Toimistotiloja
• Yhdistelmä- ja monitiloja
• Liiketiloja
• Varastotiloja
• Kombitiloja
• Myytäviä toimitiloja

Kaikki vapaat toimitilamme

Ota yhteyttä Lataa vuokraajan opas

Sivuston toteutus: