Sami Helander
Toimitusjohtaja
Kontaktit ja näkemys. Siinä ehkä tärkeimmät elementit, joista Samin kiinnostus kiinteistöpuolelle kumpuaa. Yrittäjätaustaisena, monelta toimialalta kokemusta saaneena tekijänä on helppo ymmärtää, millaista tilaa yritykset missäkin vaiheessa tarvitsevat. Ja sitten ei tarvita kuin hyvä yhteistyöverkosto, osaava henkilöstö sekä into ja kyky tehdä!
Toimitusjohtajana Samia kiinnostaa erityisesti uudistaa vanhempaa rakennuskantaa niin, että tiloja voidaan hyödyntää jatkossa entistäkin paremmin. Yhteiskunta- ja ympäristövastuun toteuttaminen on joskus haastavaa, mutta sitäkin mielekkäämpää. Jos yrittäjät voivat hyvin, myös kiinteistöt pysyvät kunnossa ja käytössä.
Vaikka vauhti viehättää, vaatii toiminnan kehittäminen ja kasvu malttia. Jotta ratkaisut palvelevat asiakkaita parhaalla mahdollisessa tavalla, mietitään niitä yhdessä sekä sisäisesti että sidosryhmien kanssa. Ja myös ulkona on tilaa miettiä; toisinaan ideat syntyvätkin ladulla tai pyörälenkillä. ”Tässä yrityksessä on paikallisten yrittäjien kannalta todellista potentiaalia. Siksi tämä on homma, jossa viihtyy.”
